Euromelanoma.eu

EUROMELANOOMA

Euromelanooma on ihotautilääkärien aloitteesta järjestettävä kansainvälinen kampanja, jonka tavoitteena on melanooman ja muiden ihosyöpien ehkäiseminen sekä varhainen diagnoosi. Kampanjan avulla pyritään lisäämään kuluttajien tietämystä ihosyövistä ja niiden tunnistamisesta sekä riskitekijöistä.

Euromelanooma-kampanja sai alkunsa vuonna 1999 kuuden belgialaisen dermatologin aloitteesta. Vuonna 2014 Euromelanooma-kampanjaan osallistui jo yli 30 Euroopan maata, vuonna 2015 mukaan liittyvät Suomi ja Kanada. 

Related videos

A short film from Euromelanoma about life after skin cancer diagnosis

A short film from Euromelanoma about life after skin cancer diagnosis (with English subtitles)

It's probably nothing

A short video from Euromelanoma about the need to check suspicious moles. Yes, "it's probably nothing", but it's always best to have it looked at by a doctor or dermatologist.

Check for giant melanoma in two minutes

This video shows you how to spot this potentially deadly disease in three simple steps.

Our last campaigns

EUROMELANOMA is the official skin cancer prevention campaign from EADO.